Heräsin aamulla puoli yhdeksältä, ja sängyn vieressä nakotti kaksi suklaamunaa. Kyllähän ne siinä aamutuimaan maistuivatkin, ennen aamukahvia ja kaikkea. :)

Sitten olikin mukava lähteä koirien kanssa lenkille. Kävelin junasillalle ja jäin siihen kaiteelle istumaan. Koirat jäivät töröttämään viereen, toinen hyppäsi jopa kaidetta vasten. Valahdin siitä sitten maahan istumaan ja itkemään. Aika kliseistä, aurinko paistoi ja tuuli pörrötti hiuksia. Ja sitten siinä sillalla istuu typykkä, joka itkee. Loppujen lopuksi alkoi naurattaa, repeilin itselleni. Olihan siitä noustava ja jammattava kotiin.

Nyt on kyllä pirteä meininki. Eilen kerroin hänelle, etten jaksa hänen kiusaamistaan enää ollenkaan. Ehkä hän tajusi. :) Kaiken järjen mukaan pitäisi olla masennusta, mutten jaksa itkeä hänen peräänsä. En ainakaan koko aikaa.