En oikeastaan ymmärrä, miksi mielialat muuttuvat niin nopeasti. Kuuluuko se muka normaaliin nuoren naisen elämään? Joku selittäisi asian hormonien toiminnalla, mutta minä haluan uskoa tämän ilmiön tulevan ulkoisista ärsykkeistä.

Viime yö oli kamala. Ensin tulee tekstiviesti miespuoliselta ystävältä. Siinä esiintyy sanat "mun kultsi" ja viimeisenä, hyvänyöntoivotuksen jälkeen, on sydän. Noh, seuraavassa viestissä, noin kymmenen minuuttia ensimmäisen jälkeen, samainen ihminen syyttää kiinnostuksen puutteesta ja käskee unohtaa. Onko tämäkin muka hormoneiden aikaansaamaa vaihtelua? Enpä usko.

No jos nyt jätetään tuo filosofiointi ja keskitytään olennaiseen. Tuon äijän väittämä, "miksi sä mua tulisit kattoo jos sua ei oikeesti kiinnosta?", on täyttä paskaa. Minua todellakin kiinnostaa enkä voi ymmärtää mistä se on repinyt tuon käsityksen. Noin miljoona kertaa olen sille kertonut täysin suoraan mitä minä sitä kohtaan tunnen, mutta se ei ota uskoakseen. Valittaa vaan koko ajan etten kuitenkaan välitä niin kuin se itse välittää minusta. En enää tiedä miten voisin sen kalloon takoa, että minua kiinnostaa ja välitän siitä. Tuntuu mahdottomalta tehtävältä.


Oletteko kuulleet Smurffien Lutunen-biisiä?

"Aamuun jos heräisin,
ilman sinua varmaankin,
tämä hymy ei naamallain ois.
Sä oot piste ii:lläin,
eikä kukaan siis näin,
voi viedä sun paikkaasi pois.

Sä oot mun aurinko,
sä oot toivonkajo,
ilman sinua jaksaisi en.
Sä saat mut nauramaan,
kyyneleet kaikkoomaan,
sä aina oot mun lutunen.

Mua unohda et,
ikävät hetkiset,
saat hymylläs pois kaikkoomaan.
Meitsi diggaa niin sua,
kun sä kannustat mua,
saat päiväksi yön vaihtumaan.

Sä oot mun aurinko,
sä oot toivonkajo,
ilman sinua jaksaisi en.
Sä saat mut nauramaan,
kyyneleet kaikkoomaan,
sä aina oot mun lutunen."

Se äijä itse lähetti tuon biisin minulle. Kaipa minun tarvitsisi muistuttaa miestä siitä, mitä tunnen häntä kohtaan, ja lähettää tuo takaisin. Plaah. Kunpa tulisi selvyyttä tähänkin tilanteeseen. Ei me varsinaisesti seurustellakaan, jotakin säätöä meidän välillä silti on. Pitänee selvitellä että mitä, ja miten tästä eteenpäin. Tähän välimuotoon en suostu jäämään.

Ääh, päähän koskee. Pitikin mennä taas yöllä itkemään... -.- Nyt on silmät ruvella ja pää ylettömän kipeä. Kaksi särkylääkettä olen napannut mutta ei vaikutusta. Syönyt en kyllä ole mutta ei tee mielikään. En minä nyt lihava ole, hoikka pikemminkin. Ihanteeni on silti laihtua vielä viisi kiloa. Siihen jos pääsisin, olisin hiukan onnellisempi :)

Onnellisuutta saisi olla enemmänkin. Onko mahdollista, että masennuksesta parane koskaan kokonaan? Jos on, minä tulen aina olemaan se masentunut ja angstaava yksilö. Ahdistava ajatus. Onneksi on tulee myös hyviä kausia, mutta pahat pelottaa. Jos en jaksakaan?

Mutta nyt, jos sallinette, haen kolmannen särkylääkkeen ja siirryn soppeeni viiltelemään uusilla villasukillani ( :'DD )