Tämä kaikki on syvältä.

Olen käynyt kaksi kertaa sen ihmisen luona, jota rakastan. 26.01.2007 ja 09.02.2007. Sen jälkeen en ole häntä nähnyt. On ollut esteitä. Ja nyt on käynyt ilmi, etten ehkä enää koskaan näekään häntä. Miksi minulle annetaan toivoa, mutta sitten kaikki viedäänkin pois?

Olin tekemässä itsemurhaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Minä olen elänyt vain tätä henkilöä varten. Ja jos nyt en ehkä enää koskaan näe häntä, onko minulla syytä elää? Noh, lähetin hänelle tekstiviestin, jossa kerroin rakastavani häntä. Pyysin anteeksi, etten enää jaksa. Pian hän soitti, juuri ennen h-hetkeä. Hän ensin huusi, sitten aneli, sen jälkeen päätti puolestani, että menen nukkumaan ja herään aamulla kouluun. Minun oli luvattava hänelle, että herään aamulla kouluun. Rakastan häntä niin paljon, että pidin lupaukseni. Ja mitä minulla nyt on? Pelkkä ikävä kourii jossain tuolla vatsanpohjalla. Minä yritän jaksaa, mutta en voi vannoa jaksavani. Tämä juttu painaa liiaksi päälle. Olen omistanut elämäni hänelle, hänestä on liikaa muistoja. Mitä luultavimmin minä tulen kuolemaan viikon, kahden aikana. Katsotaan nyt miten ja missä.

Pitäisi mennä siivoamaan. Olen tänään jo siivoillut, mutta vähän lisää. Ehkä saan ajatukseni muualle vähäksi aikaa. Ainakin toivon saavani. Kelaan vain niitä muistoja, jolloin olin hänen luona. Olin niin onnellinen... <3