Viime yön unet jäivät vajaaseen neljään tuntiin. Puoli yötä meni kännisen kinnostukseni kohteen kanssa puhelimessa puhuessa, ja sitten luin kokeisiin. Tai yritin lukea, ei siitä oikein mitään taaskaan tullut. Kinnostukseni kohde (minusta tuntuu että rakastan häntä) puhui paljon siitä että haluaa nähdä, muttei ole varma minun tunteistani. Ja sanoi että haluaa tämän toimivan, muttei ole varma toimiiko tämä. Minä en muuta haluakaan kuin että tämä toimii.

Kirjoitin tänään hänelle kirjeen. Vein sen postiin ja tekstasin että kirje tulossa. Hän ei oikein innostunut. Tiesin hänen reagoivan noin, mutta ajattelin asiaa vasta postitettuani kirjeen. Kerroin siinä kaiken, kerroin että haluan vain hänet. Että teen kaikkeni sen eteen että juttumme onnistuisi. Hän sanoi eilen että on yrittänyt kauan eikä tiedä jaksaako enää kovin kauaa yrittää, jos mitään ei tapahdu. Minä kerroin kirjeessä, että teen kaikkeni sen eteen että homma menee hyvin. Ei minulla vain ole muuta vaihtoehtoa. Pakko vain jatkaa yrittämistä. Hän on ainoa joka haluan.

Huh kun väsyttää. Kannettavastakin loppuu kohta akku, pitäisi viedä johtoihin kiinni. Ja perjantaina on uudet kokeet, niihinkin pitäisi lukea. On viime aikoina jäänyt tuo kokeisiin luku kokonaan, mutta silti tulee hyviä numeroita. Onneksi. Vaikka kriisiä onkin muussa elämässä, on koulun mentävä hyvin. Sellainen sääntö minulla on, vaikka kotona en mitään koulun eteen koskaan teekään.

Lähden tästä pikkuhiljaa imuroimaan. Koirat pyörähtivät sisällä ja joka paikka on karvassa. Plaa, ei yhtään hyvä. Se on moro!