Päiväkirja ála Denn

Ännäyh.

2007-04-22T15:55:00+03:00

Väärät ihmiset tunkevat meille. Ei ole hauskaa. Sekin yksi ei ole kahteen kuukauteen tänne ollut tulossa, mutta nyt olisi hinku. En ala!

Tein projekteja loppuun. Vielä on muutama tekemättä, pitääkin pian aloitella.

Pirtsakkaa pääsiäistä!

2007-04-08T12:36:00+03:00

Heräsin aamulla puoli yhdeksältä, ja sängyn vieressä nakotti kaksi suklaamunaa. Kyllähän ne siinä aamutuimaan maistuivatkin, ennen aamukahvia ja kaikkea. :)

Sitten olikin mukava lähteä koirien kanssa lenkille. Kävelin junasillalle ja jäin siihen kaiteelle istumaan. Koirat jäivät töröttämään viereen, toinen hyppäsi jopa kaidetta vasten. Valahdin siitä sitten maahan istumaan ja itkemään. Aika kliseistä, aurinko paistoi ja tuuli pörrötti hiuksia. Ja sitten siinä sillalla istuu typykkä, joka itkee. Loppujen lopuksi alkoi naurattaa, repeilin itselleni. Olihan siitä noustava ja jammattava kotiin.

Nyt on kyllä pirteä meininki. Eilen kerroin hänelle, etten jaksa hänen kiusaamistaan enää ollenkaan. Ehkä hän tajusi. :) Kaiken järjen mukaan pitäisi olla masennusta, mutten jaksa itkeä hänen peräänsä. En ainakaan koko aikaa.

Ainiin.

2007-04-07T20:29:00+03:00

Naistenvaivatkin päättivät tehdä tuloaan. Pieniä kaveripoikia siis ei ole tulossa. Helpotus on suuri, vaikka kumia käytettiinkin.

Kusipääni kautta voittoon, kroppaa myöten hyvä peiliin katsottuna.

2007-04-07T19:59:00+03:00

Viime yönä hän taas soitteli. Hänen kanssaan kaikki on ohitse. Hän on kusipää. Hän kertoi (kännipäissään), kuinka ihana ilta hänellä oli naisien kanssa ollut. Kuinka mukavaa ja ihanaa aikaa, täydellinen ilta pitkiin aikoihin. Ja muijien kanssa. Tyttöjen kanssa. Toisten kanssa. Ei minun kanssa.

Niin no, paninhan minäkin kaveriani. Enkä siis häntä, jota rakastan. Ehkä tilanne siis on tasan? Mutta miksi hän sanoi tiistaina, että hänellä on ikävä minua ja hän haluaa nähdä?

Sattuu se silti. Ei auta kuin unohtaa. Ehkäpä yksin onkin parempi...

I could be me

But no.
I could be skinnier.
I could be more beautiful.

I want to be perfect.

Mutta olisinko silloin oma itseni?

I could be different,
I could be much better than now.

But what would change?

Maailma juoksee ympyrää.
Entä,
jos vain juoksisin mukana
enkä pyristelisi vastaan?

I could be me.
Maybe someday,
it really happens.

Tein sen tänään. Olen itseeni tyytyväinen. Silti joskus katson peiliin, ja toivon mahaani litteämmäksi, hymyäni ihanammaksi ja hiuksiani mustemmiksi. Vuosi sitten mieleni teki vetää pussi päähän aina, kun vastakkaista sukupolvea edustava yksilö jammaili vastaan. Nykyään katson edellämainittua otusta silmiin, saatan hymyillä flittaavasti, mutta ei tulisi mieleenkään kulkea pää painuksissa ohitse. Nykyään osaan ottaa kehut vastaan ja tiedän olevani suht nätti. Miksi silti välillä haluan erilaisen kropan ja hymyn? Eihän niissä kuitenkaan mitään vikaa ole.

Onko se vain ihmisen mieli, joka ei koskaan tajua olevansa tarpeeksi hyvä? Pitääkö aina olla parempi, täydellinen? Eikö koskaan voi sanoa hyvällä omallatunnolla, että on sopiva, hyvä, eikä tarvitse olla yhtään erilainen ollakseen parempi?

Siihen minä pyrin. Siihen, että voin katsoa joka päivä peiliin sanoen: olen hyvä.

Dääm.

2007-04-06T14:22:00+03:00

I'm a virgin. But this is an old T-shirt. Sinne meni kankkulan kaivoon, kaveripojan kanssa eilen. Nam? Ihan kivaahan se oli.

Juu. Mulla sattuu mahaan ja on paha olo henkisesti. Tosin ei tuon eilisen takia, vaan ihan muun. Ahdistaa.

Örp?

2007-04-03T18:02:00+03:00

Mahaan sattuu. Menkat alkamassa ilmeisesti taas. Ääh, inhoan niitä.

Mutta sillä on minua ikävä! (: Olen ihan inlööv, sillä on minua ikävä. Hihi. ^^

Kokeesta hyvä numero, uusi takki plakkarissa. Kesätyöpaikka hankittuna, elämä hymyilee jälleen. Ainakin vähäsen.

Huomio!

2007-04-01T11:49:00+03:00

Minä en halua kuolla!

Viimeisen tupakkani vedin perjantaina. En halua polttaa.

Alan syödä terveellisesti, paino ei saa enää heittelehtiä. 55 kg on se sopiva.

Haluan nukkua yöt, en halua enää valvoa.

Minä haluan elää.

Eikä tämä ole aprillipila.

Tyhjää täynnä - päänikö?

2007-03-21T19:50:00+02:00

Halasin äitiä eilen ensimmäistä kertaa vuoteen. Olin sen sylissä ja se rauhoitteli. Miksi minä pentuna ajoin sen aina pois luotani?

Elämän voi sotkea aika pahasti. Niin minä olen tehnyt. Olen joko menossa suljetulle osastolle tai sitten nukun yöt kotona äidin kanssa, päivällä masennuslääkkeiden kanssa pärjäten. En tajua, kuinka kaikki on tässä pisteessä. En ole halunnut tätä, enkä halua tätä nytkään. Haluan vain kuukauden takaperin. Tai kaksi kuukautta. Silloin kaikki oli upeasti. Nyt kaikki on pilalla. Ohi. "Everythings just falls apart.." Hurt - Falls apart.

Miksen osaa ilmaista itseäni niin kuin pitäisi? Minulla on kyllä hienoja ajatuksia, mutta äneen lausuttuina ne kuulostavat lähinnä surkeilta. En osaa muotoilla niitä samalla tavalla kuin päässäni. Sitä minä olen viimeisien vuosien aikana harjoitellut, ja pitänee ilmeisesti harjoitella vielä lisää.

Minulla on nyt hyvä olla. Ei itketä, naurattaa. Ehkä kaikki vielä kääntyy hyvin? Jaksan toivoa siihen. Minusta tulee vahva.

Falls apart.

2007-03-18T15:37:00+02:00

Kaikki tuhoutuu. Liukuu pois käsistä, katoaa, häviää, menee rikki. Kaikki. Elämänhihna katkeaa niin helposti. Miksi toisilla menee paljon paremmin kuin toisilla? Miksi toiset tuntevat tuskaa? Miksi vain tuskaa tuntevat pysähtyvät ajattelemaan sitä?

Minä en tiedä mitä pitäisi tuntea. Tuolla jossain sydänalassa puristaa, sattuu, sattuu, sattuu. Kyyneliä kyllä tulee, mutta kuinka kauan? Mitä jos ne loppuvat? Millä kipu sitten helpottaa?

Kaikki on pilalla. Minä en tahdo jatkaa. Minulta loppuvat voimat.

Pitkästä aikaa.

2007-03-17T20:01:00+02:00

Tämä kaikki on syvältä.

Olen käynyt kaksi kertaa sen ihmisen luona, jota rakastan. 26.01.2007 ja 09.02.2007. Sen jälkeen en ole häntä nähnyt. On ollut esteitä. Ja nyt on käynyt ilmi, etten ehkä enää koskaan näekään häntä. Miksi minulle annetaan toivoa, mutta sitten kaikki viedäänkin pois?

Olin tekemässä itsemurhaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Minä olen elänyt vain tätä henkilöä varten. Ja jos nyt en ehkä enää koskaan näe häntä, onko minulla syytä elää? Noh, lähetin hänelle tekstiviestin, jossa kerroin rakastavani häntä. Pyysin anteeksi, etten enää jaksa. Pian hän soitti, juuri ennen h-hetkeä. Hän ensin huusi, sitten aneli, sen jälkeen päätti puolestani, että menen nukkumaan ja herään aamulla kouluun. Minun oli luvattava hänelle, että herään aamulla kouluun. Rakastan häntä niin paljon, että pidin lupaukseni. Ja mitä minulla nyt on? Pelkkä ikävä kourii jossain tuolla vatsanpohjalla. Minä yritän jaksaa, mutta en voi vannoa jaksavani. Tämä juttu painaa liiaksi päälle. Olen omistanut elämäni hänelle, hänestä on liikaa muistoja. Mitä luultavimmin minä tulen kuolemaan viikon, kahden aikana. Katsotaan nyt miten ja missä.

Pitäisi mennä siivoamaan. Olen tänään jo siivoillut, mutta vähän lisää. Ehkä saan ajatukseni muualle vähäksi aikaa. Ainakin toivon saavani. Kelaan vain niitä muistoja, jolloin olin hänen luona. Olin niin onnellinen... <3